Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

Kansanvaltaa vähennetään jälleen

2010 alkanelle lautamiesten 4-vuotiselle kaudelle lautamiesten määrää vähennettiin puoleen, ja samalla otettiin käytäntö, jonka mukaan lautamiehet osallistuvat vain sellaisiin istuntoihin, joissa voidaan saada kahden vuoden tuomio.
Lautamiesten kustannukset oikeusministeriön budjetissa olivat ennen tätä puolitusta n. 6 miljoonaa.

Puolituksen jälkeen lautamiesistuntojen määrä on lautamiestä kohden silti vähemmän, kuin ennen puolitusta. Nykyinen kahden vuoden osallistumisraja on tarkoittanut sitä, että lautamiesten puolittaminenkaan ei riittänyt vähennykseen, vaan että vähennystä täytyy jatkaa.
Uskon että lautamiehiä ei vain uskallettu vähentää heti kerralla tarvittavaa määrää, koska siitä olisi noussut entistä suurempi haloo. Vähän kerrallaan tapahtuvaa tappamista ei huomaa niin selvästi.
On varmasti ollut helppoa laskea jo alunperinkin, että kuinka paljon kahden vuoden juttuja on käräjillä, ja määrittää lautamiesten määrä suoraan näiden käsiteltyjen asioiden pohjalta.

No nyt kun istuntoja on vähemmän per lautamies, kuin ennen puolitusta, niin se tarkoittaa sitä, että puolitus on enemmän, kuin vain puolittanut aikaisemman 6 miljoonan lautamiesbudjetin. Jos otamme huomioon inflaation, voimme olettaa sen olevan tällä hetkellä vaikkapa 3 miljoonaa.


Vertailuna kerrottakoon, että oikeusministeriön budjetti vuodelle 2013 on 870 miljoonaa, kun taas vuonna 2010 se oli 790 miljoonaa.
Samaan aikaan lautamiesten budjetti oli 2009 n. 6 miljoonaa ja vuodelle 2013 se voisi olla jotain 2 - 2,5 miljoonan väliltä, koska alkuperäinen lautamiesmäärä n. 3650, puolittui n. 2200. Nyt vähennystä on tulossa n. 500 lisää, ja määrä on jatkossa n. 1700.
Ei selvästikään voida väittää, etteikö olisi ollut varaa ylläpitää entistä lautamiesjärjestelmää. Ei voida väittää, että lautamiesbudjetti olisi jotenkin "kriittinen" oikeusministeriön budjetin kannalta.

Miksi ihmeessä sitten lautamiesten määrää, ja erityisesti, mihin istuntoihin heidän annetaan osallistua, on pienennetty? En keksi muuta tarkoitusta, kuin halun kasvattaa virkamiesvaltaa tuomarien muodossa.
Moni tuomari on sitä mieltä, että lautamiesjärjestelmä on hyvästä, koska kun annetaan todistajan lausuntoa, niin tärkeämpää että on enemmän korvapareja kuuntelemassa todistajaa. Siten virheiden mahdollisuus vähenee.
Näin sanovat käräjätuomarit, mutta lautamiehiä ei ole hovioikeuksissa kuten Ruotsissa, eikä varsinkaan korkeimmassa oikeudessa.

Myös lautamiesten oman siviiliammattinsa osaaminen voidaan hyödyntää.
Kaikki viisaus ei tule kirjaa lukemalla, joita tuomarit varmastikin ovat paljon lukeneet. Monesti tuomareiden liika yhteen asiaan perehtyminen saa aikaan ”putkinäön”. Tämä estää asioiden ajattelemisen avoimesti ja laaja-alaisesti.
Tuomari saattaa päätöksiä tehdessään, ja aina tekeekin niin, vertailla sitä hovioikeuksien ja korkeimmanoikeuden päätöksiin. Tämä aina sitoo hänen käsiään.
Lautamiehellä ei ole minkäänlaisia sidonnaisuuksia muihin lainkäyttöelimiin, ja hän voi tehdä päätöksensä aina puhtaalta pöydältä. Silloin he tekevät juuri sitä, mitä varten he siellä ovatkin.
Tämä on varmasti harmillista monien paljon lakia lukeneiden mielestä. Maallikot "räpläämässä lain kanssa". Ehkä maallikoita ei haluta joka paikkaan asioita "sotkemaan".

 

En väitä, etteikö entisessä lautamiesjärjestelmässä olisi ollut kehitettävää, mutta viime vuosina tehdyt muutokset ovat olleet pääasiassa vääränlaisia, ja murentaneet vain kansanvaltaa. Ennemmin tarkoituksella, hiljaa ja laskennallisesti, kuin vahingossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Veikko Vitikainen

Lautamiesjärjestelmä pitäisi lopettaa kokonaan ja tilalle voitaisiin nimittää Ruotsin ja Norjan mallien mukaan sovellettu Jury. Jos lautamiesjärjestelmä poistetaan kokonaan, niin suuntaus on oikeuskäytäntöjen vallan siirto enemmän tuomarien suuntaan. Tämä ei ole demokraattisessa oikeusvaltiossa suotavaa. Ehdotan että sovelletaan sekä osittain Ruotsin mallia ja osittain Norjan. Tuomarivallan kasvattamisessa on vaara, että tietynlainen korruptio alkaa ohjaamaan oikeuden päätöksien tuloksia asianosaisten taholta.

. suvituuli

Lautamiesten/juryn merkitys oikeudenkäynnissä on erittäin tärkeä.

Oikeuskäytännössä lähdetään siitä, että syyttäjän on pystyttävä todistamaan syyllisyys niin selkeästi, että "kansanmieskin" sen tajuaa. Lautamiesten/juryn olemassaololla tämä varmistetaan.

Joten tätä mekanismia ei pidä missään nimessä heikentää.

On tietysti totta, että joissain tapauksissa - maailmalla - esim. erittäin monimutkaisissa ja suurissa talousrikoksissa asioiden vääntäminen rautalangasta on haasteellista, kun asiantuntijoillakin on vaikeuksia ymmärtää, mistä on kysymys.

Matti Jalagin

Mitä tekemistä kansanvallalla (poliittinen käsite) on oikeusvaltion peruskiven eli riippumattoman oikeuslaitoksen kanssa?

Joskus tulee tunne, että te poliitikon plantut ette lainkaan ajattele, mistä tässä kokonaisuudessa on kyse.

Käyttäjän petripartanen kuva
Petri Partanen

Yllättävän naiivia ajatella, että tuomarit toimisivat lain ja kirjaimen mukaan, jos heitä ei valvottaisi miltään taholta.

Kyllä, oikeuslaitos on riippumaton lainsäätöelimestä yms., mutta jos silmäsnsä aukaisee, niin maassamme on paljonkin hyvinkin kyseenalaisia tuomioistuimen päätöksiä, ja hyvinkin puolueellisia.

Viimekädessä kyse on ihmisistä. Hyvinkin useilla tuomareilla on kytköksiä esimerkiksi vapaamuurareihin. Jotkut ovat poliittisesti sitoutuneita. Jotkut ovat päissään töissänsä.
Luottamusta oikeuslaitokseen ei lisätä kansan silmissä, jos sieltä poistetaan vuosisatainen perinne kansan osallistumisesta, tai mahdollisuudesta osallistua, tuomioistuimen päätöksentekoon.

Edustatko sinä kansaa, vai jotain muuta tahoa?

Matti Jalagin

Ai lautamiesten tehtävä on siis v a l v o a tuomareita, jotka saattavat olla vapaamuurareita, että nämä eivät ole puolueellisia tai päissään?

Ei kun paranee.

Jos sinä haluat puolueettomuutta saleihin, niin miksi sitten lautamiehiksi kelpaavat v a i n puolueiden itsensä valitsemat puolueiden jäsenet?

PS. meistä kahdesta katson edustavani sinuun verrattuna (sdp) kyllä kansaa kokonaisuudessaan.

Käyttäjän petripartanen kuva
Petri Partanen Vastaus kommenttiin #5

Halusit tai et, niin vastustamalla lautamiestoimintaa tavalla tai toisella, niin vastustat samalla kansanvaltaa.

Olen miettinyt vaihtoehtoa menettelytavalle, yksi voisi olla julkinen haku virkaan. Mutta mitkä olisivat kriteerit toimen hakemiselle? Johtaisiko se siihen, että nykyisten ”tavallisten” ihmisten sijaan siellä olisi sitten jatkossa vai lakia lukeneita henkilöitä, jotka haluaisivat vain edistää omaa uraansa sillä nimikkeellä. Tämä romuttaisi lautamiesten ”maallikko”-aseman, ja koko lautamiesjärjestelmän.

Japanin malli, jossa valitaan arvalla koko kansasta kuka tahansa, ei ole toiminut ainakaan aluksi, koska silloin tulee valituksi sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua tehdä sitä työtä. Tämä rapauttaa moraalin ja asioihin perehtymisen tahdon.

Onko nykyisessä mallissa sitten kuitenkin jotain järkeä, koska nyt toimeen tulee valituksi sellaisia ihmisiä, jotka siihen haluavat ja ovat toimeen motivoituneita, sekä kantamaan vastuuta.
Nykyinen malli myös estää lautamiesten ”liiallisen elitistymistä”. Ilman että puolueet pitävät jonkinlaista huolta kannattajiensa pääsystä lautamiehiksi, niin olisi vain ajan kysymys, että lautamiehinä olisi jos jonkinlaisista erinäisistä asioista riippuvaisia ihmisiä hyvätuloisemmasta ja verkostoituneemmasta kansanluokasta.

En ole toistaiseksi keksinyt parempaa tapaa valita lautamiehiä. Olen avoin asiaa ajattelemaan, jos sellaisia tulee. Puolueet pitävät yllä jonkinlaista ”kauhun tasapainoa”, sekä eri kansanryhmien mahdollisuutta päästä vaikuttamaan oikeuden toteutumiseen maassamme. Se luo uskottavuutta, mikä on koko lautamiestoiminnan tarkoitus.

Matti Jalagin Vastaus kommenttiin #6

Et näköjään ymmärrä lainkaan, mitä yritän sanoa, joten jatka politikointia puolestani rauhassa.

Minä puolustan kansanvaltaa.

Se on Perustuslaissa samoin kuin se, että ryhmäkurinne on siinä kielletty.

. suvituuli Vastaus kommenttiin #5

Juu - oikeasti.

Lautamiehet/jury valvovat tuomareita.

Ei niinkään edustamalla kansanvaltaa (demokratia ei kuulu tähän keskusteluun millään lailla), vaan edustamalla kansaa.

Matti Jalagin Vastaus kommenttiin #8

Niinpä.

Pelkästään puolueiden jäsenistä valitut lautamiehet "valvovat" tuomareita ja sitten tämä asetelma edustaa oikeusvaltiossa ns. kansanvaltaa.

Tulee kärjistetysti sanottuna politrukki-järjestelmä mieleen.

PS. puolueet eivät ole kansa, joten kansaa lautamiehet eivät edusta vaan omia puolueitaan.

Käyttäjän petripartanen kuva
Petri Partanen Vastaus kommenttiin #9

Lautamiehet eivät keskenään politiikasta keskustele. He tietävät, että heidän tulee olla kaikin puolin puolueettomia toiminnassansa.

Mutta mitä tulee tähän mainitsemaasi politrukkijärjestelmään, niin sellainenhan se tuntuu olevan. Se pätee kaikkiin paikkojen jakoon tässä maassa. Onko se oikein? Mikä olisi parempi järjestelmä?
Se samalla pitää yllä jonkinlaista kauhun tasapainoa, jossa puolueiden edustamat kansanryhmät pääsevät päättämään vallan suuntauksista.

Ilman nykyisenlaista järjestelmää ennenpitkää rahan valtaa edustavat tahot ottaisivat kaikki paikat haltuunsa. Pienessä maassa rahan vallan edustajat ovat hyvin verkostoituneita, ja kaikki tuntevat toisensa.
Raha on valtaa, ja toisinpäin. Tämä järjestelmä antaa kaikille ryhmille mahdollisuuden.

Nykyinen järjestelmä ei varmastikaan ole täydellinen, mutta minkälainen olisi parempi? Minkälainen muu estäisi vallan keskittymisen vain tiettyjen ryhmien etupiireihin.

Niin, ja jokainenhan voi liittyä mihin tahansa puolueeseen, tai vaikkapa perustaa omanlaisensa puolue, tai sitten vapaasti olla olematta missään puolueessa. On vapaus olla osallistumatta, tai osallistua.
Kansa päättää äänestämällä. Jotain tosin kertoo nykyisin suuri äänestämättömyys prosentti. Ehkäpä tarvittaisi uusia ajatuksia ja poliittisia puolueita, joita kansa voisi tukea. Tai sitten kyse on vain siitä, että valta valuu Eurooppaan, eivätkä äänestäjät koe, että Suomen asioihin voidaan enää vaikuttaa millään tapaa äänestämällä. Tämäkin on osittain totta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset