*

Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

NATO

29.04.2016 julkaistiin NATO-selvitys. Tehty selvitys oli hyvä, mutta Ahvenanmaan poisjättäminen demilitarisoidun aseman vuoksi sai selvityksen näyttämään vaillinaiselta. Tällä rajauksella selvityksessä ei tarvinnut ottaa juurikaan kantaa siihen, minkälaisia sotilaallisia vaikutuksia Suomen tai Ruotsin NATO-jäsenyydellä tulisi olemaan Venäjälle.

 Jotta ymmärtää Itämeren ja Venäjän hallitseman Kaliningradin alueen maantieteellisen tärkeyden, sekä sen vaikutuksen Baltian maiden turvallisuuteen, kannattaa ennen tämän lukemista tarkastella alueen karttaa. Samalla on hyvä tietää myös jotain Venäläisestä sotilasteknologiasta.

Ydinaseita lukuun ottamatta Venäjän sotilaalliset resurssit ja kyvykkyys ovat nykyään vain jäänne Varsovan liiton aikaisista. Varsovan liitto ja NATO olivat voimiltaan yhdenvertaiset. Sittemmin Varsovan liitto on hajonnut, NATO ei. NATO maatkin ovat vähentäneet merkittävästi kylmän sodan aikaisia sotavoimia tarpeettomina, mutta siltikään NATO:lle ei nykypäivänä löydy vertaistaan vastustajaa mistään. Neuvostoliiton ja tulojen romahtaessa Venäjä alkoi kehittämään NATO:n ylivoimaa vastaan ohjusteknologiaa, sillä ohjus on halvempi kuin laiva tai lentokone. Venäläinen ilmatorjunta-, meritaistelu- ja maataisteluohjukset ovatkin maailman huippua nykyään.

Venäjällä on Itämerellä kyky estää NATO-maiden ilma- ja merivoimien pääsy Itämeren kautta Baltian maihin ja sotilaalliset voimavarat alueelliseen konfliktiin. NATO tarvitsisi Baltian maiden suojaksi kulkuoikeuden Ruotsin maa- ja ilmatilan kautta. Ruotsin ollessa NATO:n jäsen, tai antaessaan sille täyden kulkuoikeuden, olisi Venäjällä uusia ensi-iskun kohteita, koska siinä tilanteessa olisi tarve hallita eteläisen Itämeren sijaan koko Itämerta. Silloin Venäjän intresseissä olisi saada omat ohjuksensa lähemmäksi Ruotsia, joka tarkoittaisi käytännössä Ruotsille kuuluvaa Gotlantia ja Suomelle kuuluvaa Ahvenanmaata. Näiden alueiden hallussapitäjä hallitsee ilma- ja merireittiä Baltiaan myös Ruotsin kautta.

Suomen NATO tarvitsisi jäsenekseen pitkän Venäjän vastaisen maarajan vuoksi. Tämä maaraja sitoisi Venäjän maajoukkoja, joka auttaisi sotatilanteessa Baltian maita sinnittelemään hieman pidempään. Suomen tai Ruotsin yksin tai yhdessä tehty NATO-jäsenyys muuttaisi alueen sotilaallista tasapainoa, joka johtaisi kaikkien osapuolien vuosia kestävään kalliiseen varustelukierteeseen.

Huonoin tilanne Suomelle olisi kuitenkin olla yksin NATO-Ruotsin ja Venäjän välissä, ja silti säilyttää puolustuksellinen uskottavuus ja alueellinen koskemattomuus. Silloin Ahvenanmaan demilitarisoimissopimusta ei kunnioittaisi kukaan, eikä meillä yksinkertaisesti olisi mahdollisuutta puolustaa sitä. Ruotsin liittyessä NATO:n jäseneksi, tai salliessa kauttakulun sotatilanteessa, joutuisimme puolustuksellisen uskottavuuden vuoksi harkitsemaan vakavasti NATO-jäsenyyttä. Tällä hetkellä Suomen kannalta paras vaihtoehto olisi puolustusliitto Ruotsin kanssa ja yhteinen takuu alueellista koskemattomuudesta minkään osapuolen puolesta. Tämä lisäisi sotilaallisen varustelun tarvetta alueella lähinnä vain NATO:n osalta, ja olisi viimekädessä kaikille osapuolille sopivin vaihtoehto.

 

Kirjoitus oli kolumni Keski-Pohjanmaassa 23.05.2016

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kiitokset erittäin ansiokkaasta pohdinnasta.

Venäjän moderni ohjusteknologia antaa sille "anti-access/area denial (A2/AD) " -suorituskyvyn eli kyvyn estää vastustajalta pääsy alueelle ja käyttää sitä. Esimerkiksi S-400 -ilmatorjuntaohjuksen kantamaksi mainitaan 400 km, mikä jo Venäjän alueelta laukaistuna riittäisi estämään ilmakuljetukset Baltiaan, tarvitsematta siihen Gotlannin tai Ahvenanmaan haltuunottoa.

Ballistinen Iskander M-ohjus antaa puolestaan Venäjälle monipuolista hyökkäyskykyä n. 500 km säteellä tarvitsematta käyttää asekuorman lavetteina taistelulentokoneita.

Kuten toteat, NATO:lle ei nykypäivänä löydy vertaistaan vastustajaa mistään. Mahtaisiko Venäjä sen tietäen ottaa niin hirvittävän, jopa kansallisen joukkoitsemurhan riskin, että se ehdoin tahdoin laukaisisi NATO:n Artikla 5. mukaisen kollektiivisen puolustuksen? Mikä olisi sen uhrauksen arvoista, että Venäjä omaehtoisesti ajautuisi sotaan, jota se alkumenestyksenkään jälkeen ei pitkällä tähtäyksella voi voittaa?

Toimituksen poiminnat