Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

Työmarkkinavuosi 2017

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa siitä, mitä tapahtuu työmarkkinoilla ensivuonna. Tahdin kaikelle tulevalle näyttäisi antavan huhtikuussa pidettävät kunnallisvaalit.

Metalliliitto piti valtuuston syyskokouksen 29-30.11. Siellä käsiteltiin mm. uuden teollisuusliiton muodostamisen väliraporttia. Uuteen teollisuusliittoon kuuluisi metalliliito, puuliitto, TEAM, sekä paperiliitto. Metalliliiton lisäksi myös muut liitot ovat omissa syyskokouksissaan käsitelleet väliraporttia, ja kaikki ovat päättäneet jatkaa uuden teollisuusliiton rakentamista. Uusi teollisuusliitto näkisi päivävalonsa 1.1.2018 ja toteutuessaan se olisi suomen suurin ammattiliitto. Vuonna 2017 tulemme mahdollisesti näkemään Suomen suurimman ammattiliiton muodostumisen.

Metalliliiton valtuuston syyskokouksessa keskustelua herätti myös kilpailukykysopimus ja voiko maan hallituksen antamiin lupauksiin luottaa. Itse puhuin asiasta ja sain liiton toimintasuunnitelmaan vuodelle 2017 sanallisen lisäyksen, että metalliliitto seuraa hallituksen KiKy:yn liittyvien lupauksien toteutumista. Maan hallitus lupasi perua 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset, jos KiKy-sopimus toteutuu. Kannatin KiKy-sopimusta, koska tuosta 1,5 miljardista 80% olisi kuitenkin kohdistunut entisiin, nykyisiin, tai tuleviin palkansaajiin. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että hallitus aikoo toteuttaa tämän leikkauksen kunnallistalouden heikentämisen kautta. Aina kun hallitus leikkaa kunnallistaloudesta, leikkaa se kaikesta siitä, mitä kuntien velvollisuuksiin kuuluu. Kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää, joihin kuuluvat mm. sosiaali-, terveys- ja opetuspalvelut. Esimerkkinä tästä linjasta mm. se, että KiKy:llä oli Kokkolassa vuoden 2017 kunnallistalouteen 3,5 miljoonan euron negatiiviset vaikutukset, ja juuri toteutettu kunnallis- ja kiinteistöveron korotus kompensoi tämän vaikutuksen. Myös Seinäjoella KiKy:n vaikutukset kunnallisverokertymään ovat negatiiviset. Lisäksi kyseessä näyttää olevan poliittinen koukero, jossa vain ansiotuloja nauttivat pannaan KiKy:n maksumiehiksi, sillä kunnallisveroahan ei makseta pääomatuloista.

Hallitus myös siirsi kautensa puolivälitarkastelun helmi-, maaliskuulta kunnallisvaalien jälkeiseen aikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituspuolueiden kunnallisvaalimenestys määrittelee tämän puolivälitarkastelun sisällön. Hyvä menestys saattaa tarkoittaa lisäleikkauksia julkiseen talouteen ja KiKy:ssä annettujen lupauksien pettämiseen. Se voisi johtaa konfliktiin työmarkkinajärjestöjen kanssa syksyllä 2017, jolloin monella liitolla on muutoinkin työehtosopimukset katkolla. Huono kunnallisvaalimenestys voisi hillitä lisäleikkaushaluja, kun taas surkea menestys rikkoisi hallituspuolueiden yhtenäisyyttä ja voisi johtaa jopa maan hallituksen ennenaikaiseen kaatumiseen.

Ammattiliitot kyllä haluavat että Suomi on myös tulevaisuudessa sopimusyhteiskunta, jossa voi luottaa siihen mitä kolmikannassa sovitaan riippumatta siitä mikä on kulloisenkin hallituksen koostumus. Katseet työmarkkinavuoden 2017 osalta kääntyvät siis väkisin kunnallisvaaleihin, sillä ne määrittelevät tahdin koko loppuvuodelle, ja jopa maan hallituksen loppukaudelle.

 

 

 

Kirjoitus oli kolumni Keskipohjanmaassa 05.12.2016

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Soten vaikutukset kuntatalouteen on iso ja etenkin se, että tervydenhuolto siirtyy maakunnille. Tiedossa on ainakin tarpeettomiksi jäävien rakennusten suma. Se on oma lohkonsa asiaa. Toinen ja suurempi muutos on siinä, että opetustoimesta tulee kuntalalouden suurin yksikkö.

Saarijärvellä sivistystoimiala haukkaa muutoksen jälkeen noin 70 prosenttia koko taloudesta. Edessä on kyläkoulujen lakkautuksia ja koulutoimen keskittämistä suurempiin yksiköihin. Se on myös tarpeellinen rakennemuutos. Isommissa yksiköissä on mahdollisuus monipuolisempaan opetukseen kuin 2-3 opettajan kyläkoulussa.

Kielteistä asiassa on, että vanhempien vaikutus koulutoimen toteutukseen vähenee olennaisesti. Siihen sisältyy paljon riidan siemeniä siitä, miksi juuri meidän koulumme on lakkautuslistalla.

Toimituksen poiminnat