Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

AY-liike, pienen asialla ja harhautuspopulismia vastaan

Keski-Pohjanmaan mielipidekirjoituksessa 03.03.2017 ylistettiin Hjallis Harkimon eduskunnassa jättämää aloitetta. Kirjoittaja ei ole ehkä täysin sisäistänyt ammattiyhdistysliikkeen roolia Suomalaisessa yhteiskunnassa. Väitökset ammattiyhdistysliikkeiden tilinpäätöksien salaisuudesta eivät pidä. Pikainen google-haku näillä avainsanoilla "ammattiliitto toimintakertomus tilinpäätös" paljastaa monien ammattiliittojen tilinpäätökset ja toimintakertomukset, eli ongelmaa ei ole olemassakaan.

Ammattiyhdistysliikettä syyllistetään usein myös siitä, että jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia. Tässä asiassa vaaditaan tämän oikeuden poistamista joka nostaisi verotasoa, mutta vaaditaan yleisesti verojen laskemista. Verovähennykselle on kuitenkin hyvät perusteet. Mikä muu järjestö valvoo toiminnallaan lakiin rinnastettavien työehtosopimusten sääntöjen noudattamista samassa mittakaavassa? Sitä eivät tee viranomaiset, vaan vain ja ainoastaan liitot itse. Suomessa lainsäädäntö työelämän kysymyksissä on väljä, ja moni työelämää tarkemmin koskeva asia on sovittu sadoissa liittokohtaisissa työehtosopimuksissa. Tämä on juuri sitä paljon kaivattua paikallista sopimista, sillä vastaavathan sadat erilaiset työehtosopimukset paremmin juuri niitä koskevien alojen työelämän tarpeisiin, kuin yksi laki! Koska Suomalainen yhteiskunta ja työelämä rakentuu tämmöisten perustavanlaatuista olevien sopimusten varaan, pidän vastuunpakoilijoina sellaisia tahoja, jotka eivät kuulu liittoon. Nämä tahot luistavat vastuusta ja vain nauttivat muiden palkansaajien maksamien sopimusten ylläpidon tuomista yhteiskunnallisista hedelmistä. Näiden sopimusten keskeisin hedelmä on sopimisen kautta saatu yhteiskuntarauha. Ammattiyhdistysliike on puuttunut menestyksekkäästi ulkomaisten työntekijöiden orjapalkkoihin esim. Olkiluodon ydinvoimalatyömaan tapauksessa, jossa langettavan päätöksen antoi EU-tuomioistuin.

Toisinaan työsuojeluviranomaisten ja poliisien resurssipula voi näkyä työpaikoilla haluttomuutena puuttua työsuojelullisiin ja työoikeudellisiin epäkohtiin silloin, kun on pienikin tekosyy antaa liittojen hoitaa ongelma. Kun tämmöisessä tilanteessa vaaditaan liittonmaksujen verovähennyksen poistamista, eli verojen nostamista ainoastaan työssäkäyville siksi, että he osallistuvat yhteiskuntaa ylläpitävään toimintaan, ollaan Harkimon aloitteen ytimessä. Erinäiset tahot haluavat vain yksiselitteisesti heikentää ammattiyhdistysliikkeen valtaa, jotta voitaisi lisätä paikallista sanelupolitiikkaa ja hankaloittaa työehtosopimusten valvontaa. AY-liike on kiinteä osa yhteiskuntaa, jota ilman se ei toimi.

Elämme globaalissa maailmantaloudessa, joka toiminta näyttää toisinaan sodankäynniltä, ja josta mikään maa ei voi irrottautua. Tämmöisessä maailmassa Suomen kaltaiselle pienelle maalle on kriittisen tärkeää ymmärtää pitää omat rintamalinjat kunnossa maailmaa vastaan, ja vaalia sopimisen perinteitä. Tämä jos mikä on isänmaan etu tässä globaalissa sodassa työpaikoista. Onneksi kahden puolueen kansanedustajat ymmärsivät olla osallistumatta Harkimon aloitteeseen.

SAK:n Kokkolanseudun paikallisjärjestö ry:n puheenjohtaja
Petri Partanen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Juuso Hämäläinen

Harkimon Hartwall-areenalle ei olisi pitänyt antaa latiakaan tukia. Sille ei ollut mitään perusteita. Eikä 90-luvun pankkituelle.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Sanopa ay-aktiivina sananen siitä, miten näet ay-liikkeen ja työväenliikkeen välisen suhteen kehittyneen viimeisen vuosisadan aikana.

Minun vaikutelmani on, että olosuhteiden muutosten johdosta nuo liikkeet ovat erkautuneet toisistaan (työväenliike käytännössä näivettynyt pois) ja ay-liikkeesta tullut palkansaajien etujärjestö.

Palkansaajien ja työnantajien liittoutuessa toistensa kanssa kapitalistien hallitseman valtion suojeluksessa (kolme tahoa, siis, eli kolmikanta) näppejään nuolemaan ovat jääneet työväenluokan se osa, joka ei ole palkansaajia: opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, pienyrittäjät...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ja kaiken tuon takana on EU sopimukset jo-92 lähtien.

Katsos kun siellä määritellään EU "yhtenäiset"
Palkat,eläkkeet,sosiaaliturva ja AY mahdollisuudet vaikuttaa vähemmän tehtyihin päätöksiin.
Ja sitähän on porvarienemmistö eduskunta,kepu,kok hallitukset 6 porvaripuolueella käyttänyt hyvin hyväkseen jo -94 Ahon "työreformista" aina Sipilän kikyyn asti.

Käyttäjän petripartanen kuva
Petri Partanen

Ovat erkaantuneet toisistaan, koska ne ovat erkaantuneet toisistaan myös kansalaisten, eli äänestäjien mielissä.

Maan nykyisen hallituksen toimien jälkeen alkaa yleisestikin mieli kirkastua ja ihmiset huomaamaan heidän asemansa tässä yhteiskunnassa. Valitettavasti mielen kirkastuminen vaati kaikilta työnajan pidennyksen, sekä jatkuvia uhkailuja työlainsäädännön ja työehtosopimusten heikentämisestä.

Juhani Syvänen

Mitä muuta AY liike on tenhyt kun tuhonnut työpaikkoja ja ajanut juuri näitä pieniä ihmisiä köyhyyteen. Arviolta AY liike on ajanut suomesta 350 000 työpaikkaa ja kaikki nämä henkilöt ovat AY liikeen takia soppa jonossa. Samaan aikaa AY johtajat ovat nostaneet itse palkkojaan.

Toimituksen poiminnat