*

Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

ILO:n 106. yleiskokous (osa 9)

Guatemala – C87 ammatillinen Järjestäytymisvapaus ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelu

Kukaan muu maa ei ole ollut niin useasti syytettynä C87 koskien, kuin Guatemala. Maa on uusimman tutkimuksen mukaan yksi kymmenestä maailman huonoimmasta maasta työntekijöitä kohtaan. Tämän kertainen syyte ei paljoa poikkea vuoden 2012 syytteestä C87 koskien ja tällä välillä on tapettu 28 liittojen aktivistia. Muista maista poiketen maan puolesta lausunnon ja kannanoton alussa kävi antamassa kourallinen eri henkilöitä maan hallituksesta. He kaikki vakuuttelivat kaikenlaista edistymistä ja kehitystä tapahtuneen ja olevan tapahtumassa, sekä että se jatkaa sosiaalista dialogia työlainsäädännön suhteen, jotta se saadaan linjaan kansainvälisen lainsäädännön kanssa. Tietynlaisia vaatimuksia liittojen perustamiselle on, mutta hallituksen edustaja kertoo, että tänä vuonna on perustettu jo 26 liittoa, joka on enemmän kuin aikaisemmin. Hallituksen edustajan mielestä lausutut heikot argumentit kehitä tilannetta, ja että ammattiyhdistysaktiivien murhien takana ei ole liittojen vastaisia motiiveja.

On viitteitä että maassa ei tutkita kunnolla liittojen edustajien murhia. Virallinen kannanotto on aina, että nämä perustuvat vain satunnaiseen väkivaltaan, eikä nimenomaan pyrkimyksiin rajoittaa liittojen järjestäytymisvapautta. Liiton vastaisia motiiveja väkivallalle ja murhille on löytynyt, mutta hallitus ei ole haastatellut uhreja tai heidän omaisiaan, tai kerännyt todistajanlausuntoja. Jos kentällä ei kerran näy toimia näiden eteen, niin tarkoittaa se sitä ettei hallituksella ole haluja niiden toimeenpanemiseenkaan. Hallitusta vaaditaankin lisäämään resursseja rikostutkintaan ja syyttäjänvirastoon näiden asioiden selvittämiseksi. Maassa on tehty 1950 valitusta liittojen perustamisen estelemisestä ja hallitus on ollut monessa tapauksessa se, joka on lisännyt esteitä liittojen perustamiselle lisäämällä hallinnollisia ja byrokraattisia vaatimuksia liiton perustamiseksi.

Maan työntekijöiden mukaan jo vuosia jatkuneet vakavat rikkomukset eivät vaikuta vain työväleihin, vaan perusdemokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Viime vuosina on murhattu 85 liittojen edustajaa ja nämä on vain tapaukset, joita viralliselle syyttäjälle on tuotu, mutta kuitenkaan kunnollista poliittista tahtoa näiden tutkimiselle ei ole olemassa. Maassa on lukuisia esteitä perustaa liitto, nimetä siihen edustajia ja neuvotella työehdoista. Joka vuosi maassa katkaistaan julkista sektoria koskevat työehto- ja palkkaneuvottelut. Kun kysellään työehtosopimusten noudattamisien perään, niin työministeriö ei vastaa, mutta monesti vastauksena tulee kyllä lisää oikeuksien menetyksiä. Hallitus ja työnantajat syyttävät työntekijöitä korruptiosta ja talousahdingosta. Neljä vuotta sitten tehty suunnitelma piti olla valmis tänä vuonna, mutta vain vähän on tapahtunut kehitystä sen suhteen.

Työntekijät muistuttivat, että 60 ammattiyhdistysaktiivin murhasta vain 11 johti syytteisiin, eikä missään löydetty merkkejä liiton vastaisesta toiminnasta. Kunnolliselle tutkinnalle ei katsota kuitenkaan olevan riittäviä resursseja hallituksen taholta.

Työnantajat kiittivät maan hallitusta positiivisista merkeistä tiekarttasuunnitelmassa edistymisessä ja jopa maan presidentin sitoutumista kehitykseen. Työntekijöitä moitittiin siitä, etteivät he ole osallistuneet sosiaaliseen dialogiin lakien parantamiseksi. Järjestäytymisvapautta koskien pitää tehdä tarkempaa tutkintaa, koska nyt näyttää ettei työntekijöiden vastaista motiivia ole järjestäytymisvapauden rajoitukselle.

Työnantajat omassa lausunnossaan muistuttivat, ettei C87 heidän mielestään sisällä lakko-oikeutta, joten heidän mielestään tässä tapauksessa ei voida puhua siihen liittyvistä rikkeistä Guatemalassa. Heidän mielestään jokaisella maalla pitää olla oikeus säätää tästä sen omassa lainsäädännössään. Tämä oli heijastus vuonna 2012 käydystä riidasta, jossa työnantajat kiistivät koko työntekijöiden lakko-oikeuden olemassa olon. Tämä erimielisyys ei ole poistunut, vaan se on edelleen pinnan alla kytemässä.

 

 


-----------------------------------
Kaikki ILO-sopimukset
https://tem.fi/documents/1410877/2971009/ilo_yleissopimukset.pdf/995fef9...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset