*

Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

ILO:n 106. yleiskokous (osa 11)

Sambia – c138 työhön pääsemiseksi vaadittava vähimmäisikä

Sambiassa lapsityövoiman on kasvanut vuoden 2005 tason 0,8 miljoonasta tämän hetken jopa noin 1,2 miljoonaan. Tämä on saanut maan hallituksen lapsityövoimaa rajoittavat toimet näyttämään vain paperityöskentelyltä ilman konkreettisia ulottuvuuksia. 60 prosenttia maan väestöstä elää köyhyydessä, painottuen erityisesti maaseudulle. Lapsia käytetään töissä kaivoksissa ja maaseudulla kasvien torjunta-aineiden parissa.

Sambiassa perheiden köyhyys saa heidät hylkäämään lapset kaduille, jossa he altistuvat hyväksikäytölle ja vaarallisille töille. Vastaavasti lasten käyttö töissä lisää aikuisten työttömyyttä, joka lisää perheiden köyhyyttä ja jatkuu loputtomana kehänä, oravanpyöränä. Maan koulutusjärjestelmän ongelmana on se, että jopa 47 prosenttia lapsista lopettaa koulunkäynnin ennen kuin täyttää 15 vuotta. Tämä johtuu siitä, että maassa ei ole laissa kohtaa, jossa lukisi milloin peruskoulu loppuu. ILO:n sopimusten mukaan minimi-ikä ei koskaan voi olla alle peruskoulutuksen tai 15 vuoden. Maan hallitus on lupaillut tämän korjaamista, mutta käytännössä ei ole tapahtunut mitään.

Sambian tapaus oli siinä mielessä erikoinen, että ILO:n kolmikannan työnantajaosapuoli halusi nähdä maan tapauksen esimerkkinä kehityksestä. Tämä hämmästytti ILO:n kolmikannan työntekijäosapuolta, joka ei voinut ymmärtää miksi lapsityövoiman kasvua tai hallituksen kyvyttömyyttä puuttua sen kasvuun voidaan pitää minkäänlaisena esimerkkinä kehityksestä.

 

 

Yhteenveto lapsityövoiman hyväksikäytöstä

Ympäri maailmaa miljoonat lapset osallistuvat aikuisten sotiin, käytetään seksuaalisesti hyväksi ja tekevät töitä vaarallisissa olosuhteissa. Nämä ovat lapsityövoiman kaikista pahimpia muotoja, joita voi kuvitella.

Vaikka nämä maat olivat kaikki erillisiä tapauksia, niin niissä oli mielestäni alla mainittuja yhteneväisyyksiä:

Köyhyys
Köyhyys luo perheisiin epätoivoisia tilanteita, joissa lapset ajetaan kaduille oman onnensa nojaan, tai sitten heitä vuokrataan aseellisille ryhmille milloin mihinkin tarkoitusperiin.
Kaduilla ja aseellisissa ryhmissä itseään puolustamaan kykenemättömät lapset altistetaan kaikille mahdollisille ihmisen mielikuvituksen luomille hyväksikäytön muodoille. Lapsilla ei ole vaihtoehtoa, sillä heidät on yleensä hylätty, myyty tai kaapattu, eikä heillä ole mitään minne mennä tai mistä saada apua.

Perheiden köyhyyden poistaminen on tärkein yksittäinen avaintekijä lapsityövoiman estämiseksi. Se ei kuitenkaan poistu yksittäisellä poliittisella päätöksellä, vaan monilla pienillä päätöksillä.

Demokratiavaje
Kun aseelliset ryhmät kyseenalaistavat maan olemassaolon ja sen rajat, ei valtiolla ole niin sanottua väkivallan monopolia, eikä se voi pakottaa sinänsä asianmukaisia lapsityövoiman kieltäviä lakejaan koko maan rajojen laajuisesti. Kyse on demokratiavajeesta, koska joillakin alueilla kansa ei ole itse päässyt vaikuttamaan päätöksiä tekevien ihmisten valintoihin. Tämä koskee erityisesti Libyaa ja Afganistania, mutta myös Kongoa, jossa jopa oman maan armeijan komentaja pakottaa lapsia pakkotyöhön, mutta myös Sambian ja Kongon tapauksissa ongelma on hallituksen kyvyttömyys noudattaa ja panna voimaan omia lakejaan.

Paras lääke demokratiavajeeseen on rauhan aikaansaaminen. Tämäkään ei ole mikään yksittäinen poliittisen päätöksen takana oleva asia, vaan rauha vaatii monenlaisia ponnistuksia, kenties jopa kansainvälisiä sellaisia.

Jälkihoito
Kaikissa tapauksissa maissa on tiedostettu ja kaikissa yhteyksissä korostetaan kuntouttamisen tärkeyttä. Lapsia aivopestään, hyväksikäytetään henkisesti, fyysisesti ja seksuaalisesti, laitetaan kiduttamaan ja tappamaan toisia lapsia ja aikuisia. Kun ihmismieli rikotaan nuorena sirpaleiksi, ei normaali elämä ja yhteiskuntaan osallistuminen ole sen jälkeen mahdollista ilman pitkäjänteistä psykologista kuntoutusta.

Osaksi jälkihoitoa ILO katsoo olevan myös lapsien hyväksikäyttöä tehneiden tuomitseminen kansallisissa tuomioistuimissa.

Kansainvälisen yhteisön rooli
Kansainvälisen yhteisön tulisi kiinnostua köyhyyden poistosta ja rauhan aikaansaamisesta, jos se haluaa tehdä jotain kestävää pakolaiskriisin suhteen, sillä sitä tuskin olisi juuri missään mittakaavassa jos ei olisi köyhyyttä ja demokratiavajettakaan. Vastaavasti ilman kuntoutusta mielestään rikkoontuneet lapset eivät pääse osaksi yhteiskuntaa ja pahimmillaan jatkavat sitä mitä ovat itsekin kokeneet. Syyria on jo osoittanut meille mitä näiden puute voi saada aikaan, mutta tulevaisuudessa näitäkin suurempi ongelma tulee nykytahdilla olemaan ympäristökriisi ja siitä aiheutuva pakolaisuus.

 


-----------------------------------
Kaikki ILO-sopimukset
https://tem.fi/documents/1410877/2971009/ilo_yleissopimukset.pdf/995fef9...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Pitäisikö kieltää lapsityövoiman käyttö myös Suomessa?

Toimituksen poiminnat