Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

Mitä Jeesus tekisi?

Kun Yhdysvaltalainen hevimetallibändi Metallica tulee suomeen ja lahjoittaa rahaa Hurstille köyhien ruoka-avustukseen, saa se miettimään kuinka alas olemme vajonneet ja mikä siihen on syynä. Tämä on ennenkuulumatonta maassa, jota me itse pidämme Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, jota puolestaan Yhdysvallat ei todellakaan ole. Emmekö me omin voimin pysty enää edes ruokkimaan kaikkein heikoimman asemassa olevia kansalaisemme? Onko täällä kohta NATO ”rauhan nimissä” jakamassa ruoka-apua nälkää näkeville?

Haluan kiittää politiikantutkija Aini Linjakummun ”vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot” tutkimusta. Ennen tätä Keskustapuolueen harjoittama valtakunnanpolitiikka ei ole oikein avautunut minulle, mutta tämän tutkimuksen uutisoinnin jälkeen ymmärrän tietyn logiikan Sipilän harjoittaman valtakunnanpolitiikan takana. Samalla ymmärrän miksi hyväosaisia suosivaa ja tekohurskasta politiikkaa harjoittavan puolueen kannatus pysyy gallupeissa niinkin korkealla tasolla.

Sinänsä kyse ei ole mistään uudesta yhteiskunnallisesta asiasta, sillä politiikkahan on aina viimekädessä oman viiteryhmän etujen ajamista, eikä mikään esille tullut asia sen suhteen poikkea muusta normaalista poliittisesta toiminnasta. Silti tulee olla huolestunut siitä, että jos kaikki politiikkaan vaikuttavat verkostot ja rahoittajat eivät ole julkisesti tiedossa. Ongelma tämä on siksi, että tavallinen äänestäjä ei voi vaalien aikana arvioida minkälaista taustaverkostoa omalla äänestyskäyttäytymisellään haluaa tulla tukeneeksi. Fakta kun on se, että taustaverkosto rahoineen ja kytköksineen vaikuttavat rahoituskohteena olevan päätöksiin. Minä en henkilökohtaisesti siedä piilossa olevia valtakytköksiä, ja arvelisin että ihmiset yleisesti ovat tästä kanssani samaa mieltä. Itse olen julkisesti kytköksissä AY-liikkeeseen, mutta sepä ei ajakaan minkään pienen yksittäisen eturyhmän asioita, koska se kolmikannan kautta osallistuu kaikkien nykyisten, tulevien ja entisten palkansaajien, sekä heidän perheidensä asioiden ajamiseen.

Jeesus olisi demari!

Jos Jeesus eläisi nyt fyysisesti, kuuluisi hän puuseppänä SAK:laiseen ammattiliittoon. Pidettynä ja luotettuna työyhteisönsä jäsenenä hän olisi luonnollisesti työpaikkansa pääluottamusmies, sekä merkittävä vaikuttaja omassa ammattiliitossaan. Hän kannattaisi sellaista yhteiskunnallista politiikkaa, joka takaa jokaiselle ihmiselle taustasta riippumatta yhdenvertaiset lähtökohdat elämässä. Sen vuoksi hän vastustaisi kiivaasti poliittisten päättäjien kytköksiä sellaiseen taloudelliseen eliittiin, joka voisi saada politiikan avulla henkilökohtaista taloudellista hyötyä yhteiskunnan kustannuksella. Siksi hän vastustaisi jyrkästi mm. terveydenhuollon ja rautateiden yksityistämiskaavailuja. Hän vastustaisi myös heikompia syrjiviä päätöksiä, kuten esimerkiksi aktiivimallia, nuorten syrjimiseksi työelämässä kaavailtuja lakeja, sekä rikkaita suosivaa politiikkaa köyhien kustannuksella. Hän olisi taustansa ja ideologiansa mukaisesti poliittisesti lähimpänä demareita, ja erittäin järkyttynyt valtakunnanpolitiikan suunnasta. Hänen mielestään rahan tulisi olla renki, eikä isäntä, joten temppelin sijaan hän menisikin eduskuntaan kaatamaan vain taloutta kunnioittavien raharikkaiden lobbareiden, sekä heidän poliittisten hännystelijöiden pöydät.

Tarvitsemme muutoksen

Hallituksen nykypolitiikka on eettisesti tarkastellen kestämättömällä pohjalla, ja tähän täytyy tulla muutos! Muutos on kuitenkin mahdollinen vain, jos äänestäjä vaaleissa haluaa muutosta. Äänestämättä jättäminen on ääni nykypolitiikan jatkumiselle. Muutos on mahdollinen vain, jos joku selkeästi nykypolitiikkaa vastustava, ja siitä hyötymätön taho nousee seuraavissa eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi, ja pääsee tätä kautta muodostamaan tulevaa hallitusohjelmaa. Tähän ainoat realistiset mahdollisuudet on SDP:llä, jolla on myös ainoat konkreettiset ja inhimilliset vaihtoehdot nykypolitiikalle.

 

Kirjoitus oli mielipidekirjoitus demokraatti-sivustolla
https://demokraatti.fi/mita-jeesus-tekisi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Jeesuksesta emme voi tietää, demareista voimme. Demarit vastustavat pienimpien sosiaalietuuksien (mm.työmarkkinatuki) nostamista. Ai kui? Demarit SAK:n poliittisena osastona vaativat, että ansiosidonnaisten pitää nousta samalla prosentilla kuin vähäisemmät etuudet. Jos 600 euron työmarkkinatukea saanut saisi teoreettisen 6 euron korotuksen, niin demarien vaatimuksesta 3000 euron ansiosidonnaisella elävän pitää saada 30 euron korotus. Ja ei, se liiton ukko ei ole itse maksanut työttömyyskassamaksullaan tuota erotusta.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Tällaisia kirjoituksia tarvitaan. Kun joillain tahoilla uskonnon ja politiikan suhde on itsestäänselvä ja järkkymätön, kyllä siihen tarvitaan vähän lisää näkökulmia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Hurstin mukaan yhtyeellä on hyväntekeväisyyskampanja melkein aina meneillään, kun he ovat jossain paikkakunnalla. Niin he halusivat nytkin olla hyväntekeväisyyttä tekemässä täällä Suomessa."

Siis kaikki paikat, joissa Metallica maailmalla soittaa, ovat alas vajonneita. Niitä on paljon. Voi olla, että Ruotsissa kiellettäisiin Metallicaa antamasta rahaa hyväntekeväisyyteen. Siellä ollaan niin omanarvontuntoisia, ettei huolita edes EU:n ruoka-apua, joka sille myönnettäisiin.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

SAK ei maksa kymmenien miljoonien osinkotuloistaan litin latia veroja. Lisäksi SAK on kerryttänyt itselleen miljardiomaisuuden valtion subventoimana vuokra-asuntotuotantoja ja asumistukeina.

Jeesuskin on ottanut kantaa verojen maksuun Matteuksen evankeliumissa:
"Kysymys veron maksamisesta keisarille
13 Sitten he lähettivät muutamia fariseuksia ja Herodeksen kannattajia Jeesuksen luo saadakseen hänet puheistaan kiinni. 14 Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja olet ihmisistä riippumaton. Sinä et tee eroa heidän välillään, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän maksaa vai ei?"

15 Jeesus tiesi heidän teeskentelevän ja sanoi: "Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää minulle denaarin raha." 16 He ottivat esiin rahan, ja hän kysyi: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. 17 Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Tämä vastaus jätti heidät ymmälle."

Jeesus siis sanoi, että veroja on maksettava. Miksi SAK ei niin tee?

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Minulle tuli vähän samantapaisia ajatuksia. Olisiko jeesus ylipäänsä mennyt osakkaaksi suurkapitalistien, vakuutusyhtiöiden, kanssa samaan osakeyhtiöön, Kojamoon? Uskoisin, että hän vaatisi Kojamon omistamien asuntojen antamista köyhille. Ehkä hän menisi räyhäämään SAK:n palatsiin ja kaataisi Elorannan pöydän.

Jotenkin blogisti vähättelee Hurstin tekemään hyväntekeväisyystyötä. SAK voisi samalla tavalla tehdä hyväntekeväisyystyötä ja jakaa vaikka ruokaa vähävaraisille. Tai sitten SAK voisi vaalien yhteydessä antaa jakamansa vaaliavustukset Hurstin hyväntekeväisyystyöhön. SAK: "Olemme lahjoittaneet ennen vaaliavustuksiin käyttämämme rahat Heikki Hurstin hyväntekeväisyystyöhön".

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Olipas hyvä vitsi 'AY-liike maksaa arvonlisäveron ostoksistaan'. Ihan samaan tapaan kuin jokainen mökin mummo maksaa alv:n kaupoaostoksistaan.

Mutta miljoonavoitoistaan ja miljardiomaisuuksistaan SAK ei maksa senttiäkään veroja. Ei senttiäkään.

Kysymys bloggarille: tulisiko maksaa?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Ei Jeesus demari olisi vaan kommunisti tai anarkisti. Rahanvaihtajien pöydät nurin, mitä se merkitsisi nykyajassa? Kenties jopa terroritekoja – luultavasti ilman ihmisuhreja kuitenkin.

Ristiriita on siinä, että varsinkin oikeisto hehkuttaa Jeesusta, mutta karsastaa vasemmistoa, anarkiaa ja kommunismia.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Kommunistit ovat tappaneet maailmassa yli 100 miljoonaa ihmistä. Pääosin omien kansojensa asukkaita. Montako Jeesus tappoi?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Eivät ne mitään kommunisteja ole, vaan väittävät olevansa.

Ihan niin kuin USA väittää olevansa vapauden ja demokratian tyyssija.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola Vastaus kommenttiin #16

Ai että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ja Kiinan kommunistisen puolueen johtajat eivät olleet kommunisteja? Nyt korkki kiinni Anderssonni.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #17

Korkki on tiiviisti kiinni.

Nuo eivät ole(/olleet kommunisteja Marxin tarkoittamalla tavalla.

Jos tutkisit asiaa, huomaisit saman. Iltapäivälehtiä lukemalla tämä ei selviä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Mitä Jeesus tekisi?"

- Ehkäpä... ihmeen? Nyt ei veden muuttaminen viiniksi välttämättä auttaisi, eikä Lasaruksen (tai vastaavan) kuolleistaherättäminen vaikuttaisi mitään ns. isossa kuvassa.

Mutta hei. "Jeesus ruokkii viisituhatta miestä Matt. 14:13-21 Mark. 6:30-44 Luuk. 9:10-17 Joh. 6:1-15." Tällaiselle olisi varmasti kysyntää näinä leipäjonojen aikoina.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Jeesus ei ollut poliittinen henkilö, vaan pysyi erossa siitä, se ei ollut hänen paikkansa. "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta". Kristinuskon mukaan kuitenkin kaikki totuudellisuus on Jumalasta. Kaikilla puolueilla on jotakin totuutta, mutta minusta perussuomalaisissa ylivoimaisesti eniten. Yksi pastori sanoi kerran itsenäisyysjuhlassa, että hänen mielestään perussuomalaisissa on eniten kristillisyyttä. Näin minunkin mielestä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olisiko Jeesus karkottanut sodan ja vainon jaloista pakenevia takaisin mahdolliseen kuolemaan? Hänhän asettui jopa maallista lainmukaista tuomiota vastaan mennessään teloitusjoukon ja kuolemaantuomitun väliin kysyen "kuka teistä heittää ensimmäisen kiven?"

Käyttäjän MiikkaKristianSatama kuva
Miikka Satama

Tiedä sitten mitä mieltä Jeesus olisi ammattiliittojen asuntosijoitusrahasteluista.

Saattaisi olla ammattiliiton päämajalla pöydät nurin messiaan toimesta.

Messiaan ei massiaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset