Kovaa turvallisuuspolitiikkaa

Jos tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät palkansaajan palkkakehitykselle, niin ne ovat merkittävät myös koko Itämeren turvallisuuspolitiikan suunnalle.

NATOn pienimmät maat miettivät julkisesti voivatko he tosipaikan tullen luottaa NATOn turvatakuisiin, eli siihen, että Yhdysvallat tulevat heidän avuksi kriisin sattuessa. Ja tulevatko Euroopankaan maat, koska koko NATO nojaa vahvasti USA:n asevoimiin? Olisiko Suomen asema Viroa tai Montenegroa parempi? Asukasmäärän mukaan Suomi asettuisi NATO-maissa Tanskan ja Norjan kokoisten pienten maiden joukkoon. Tanskan sotilasmenot ovat yli neljä miljardia eli yli miljardi euroa enemmän kuin Suomella. Norjan sotilasmenot ylittävät jo seitsemän miljardin. Nämä meidän tulee pitää mielessä, jos mietimme NATOn jäsenyyttä, joka toisi meille velvollisuuden auttaa Baltian maita, jotka eivät puolestaan tuo Yhdysvalloille mitään, mitä he tarvitsisivat.

Yhdysvaltojen poukkoileva ulkopolitiikka voidaan Euroopan kannalta ratkaista vain siten, että me alamme itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta turvallisuuspolitiikastamme. Tämä on mahdollista vain uskottavalla yhteisellä EU:n laajuisella ulkopolitiikalla ja uskottavilla asevoimilla. Tuhansien vuosien ajan yhteiskuntien toimintaa ovat määritelleet sen asevoimien kyvykkyys, eikä tähän ole näköpiirissä muutosta. Vaikka asevoimia ei tarvitakaan enää niinkään resurssien kaappaamiseen heikommalta osapuolelta, koska maailmankauppa on vapautunut, tarvitaan niitä sitäkin enemmän turvaamaan nämä kauppareitit ja olemaan pelote muille maille olla häiritsemättä vapaata kaupankäyntiä. Tässä erityisesti merenkulun vapaa kulku on tärkeintä, kuten se on ollut jo muinaisen Roomankin ajoilta asti. Erityisesti Venäjälle Itämeri on henkireikä. Jos Venäjän Euroopan puolisessa osassa asuu lähes 80 % sen väestöstä, niin kulkee myös sen Euroopan puoleisista satamista saman verran ulkomaankaupasta. Venäjän omat jäämeren satamat eivät kykenisi kriisin sattuessa ruokkimaan Venäjän Euroopan puoleista väestöä ja sen tarpeita.

Tämän lisäksi saman verran, eli noin 80 %, kulkee myös internet-liikenteestä Itämeren, ja erityisesti Suomen kautta Venäjälle. Datan käyttö ja sen vapaa kulkeminen on nykyään yhteiskunnille kriittisen tärkeää. Jos Suomen ja Ahvenanmaan välillä olevista kaapeleista katkeaa se, joka käsittelee pankkiliikennettä, saamme heittää pankkikorteillamme vesilintua. Sama pätee kaikkeen internet-liikenteeseen. Vähänkään pidemmät tietoliikenteen ja rahaliikenteen katkot johtaisivat yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, sillä kuka sitä ilman palkkaa töissä enää kävisi. Parin piuhan katkaiseminen Itämeren pohjasta voisi siis aiheuttaa Suomelle ja Venäjälle enemmän ongelmia, kuin perinteinen sodankäynti. Suurvallat ovatkin varustaneet sukellusveneensä välineillä, joilla dataliikennettä voidaan häiritä tai jopa estää.

Riippumatta siitä, onko Suomi NATO-maa vai ei, aiheuttaa se Suomen armeijalle paineita asevoimien kaluston uusimiselle. Paljon puhutut torjuntahävittäjähankinnat ovat niistä suurimmat, mutta sitäkin tärkeämmät. Suomi on perinteisesti ollut rauhanvälittäjämaa. Tälle on ollut historiasta kumpuavat syyt maantieteellisen sijaintimme vuoksi. Jos kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä olisi syttynyt sota, olisi se tarkoittanut sitä, että Suomen yli olisi lentänyt kaikkea mahdollista lentokoneista ydinaseisiin. Pienelläkin todennäköisyydellä osa näistä olisi tippunut meidän maaperällemme, ja suuremmalla todennäköisyydellä Suomen ilmatilasta olisi tullut muiden maiden sotatanner, joka olisi voinut tarkoittaa jopa meidän maaperällemme tippuvia ydinaseita. Vaikka tämä uhka on kylmän sodan jälkeen vähentynyt, niin ei se ole kuitenkaan täysin poissa. Puolueettomalla Suomella tulisikin olla uskottavat ilmavoimat ja ilmatorjuntakyky jo pelkästään sen johdosta, ettei meidän ylitse missään tilanteessa kukaan haluaisi lentää tai ampua.
NATO-maana tämä ylilento-ongelma ei koskisi meitä, vaan olisimme maantieteellisen sijaintimme vuoksi ensi-iskun kohde. Ensi-isku kohdistuisi nykypäivänä tietoverkkoon haittaohjelmien avulla, joita arvioidaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti syntyvän eri tahojen toimesta jopa 800 miljoonaa kappaletta. Osa näistä on valtiollisesti tuotettuja ja suunniteltuja lamauttamaan yhteiskuntia.

Nämä asiat luokittelen niin sanotuksi ”kovaksi turvallisuuspolitiikaksi”.

petripartanen

Kiinnostuksen aiheet: Brändäys, projektinhallinta, aluepolitiikka, EU, hanketyö, työelämä, ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu