Blog By Partanen Palkansaajan ajatuksia

Perussuomalaiset

Pekka Haaviston temppu kalahti omaan nilkkaan

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto on nostattanut tänään keskustelua ja saanut laajaa mediahuomiota kommenteillaan Maaseudun Tulevaisuudessa. Haavisto ei sulkenut pois hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa ja sanoi, ettei pidä yhden puolueen demonisoinnista.

”Hallitusyhteistyön ratkaisevat asiat, eivätkä puolueiden nimet”, Haavisto sanoi.

Perussuomalaiset ja somesodan uhrit

Olen huudellut täältä rannalta ennenkin kun merellä on ollut hätä. Taas minulla on asiaa ja uskon että tätäkään puhetta ei kannata ohittaa olan kohautuksella. Ei minulla ole Perussuomalaisia vastaan jos sellainen ajatus mielessä käy. Päinvastoin. Annan kritiikkiä uskoen sen olevan aiheellista Perussuomalaisten menestymisen kannalta.

Perussuomalainen on hieno ihminen

Perussuomalainen on aivan tavallinen suomalainen ihminen. Hän käy työssä, hän on eläkkeellä, hän opiskelee, hän on työtön, hän on terve, hän on sairas ja hän on myös yrittäjä.

Älä ole mulkku.

Jo muinaiset roomalaiset olivat kuulemma mulkkuja toisilleen.

Milloin sinä olit viimeksi mulkku toista kohtaan?

Syrjinnän ajatellaan kohdistuvan vähemmistöihin, mutta syrjintää kohtaa varmasti jokainen meistä jossain vaiheessa elämää. Meille tutuin syrjinnän muoto jo lapsuudesta lienee koulukiusaaminen, se, kun sinut jätetään ulos leikeistä painon tai erilaisen perheen takia. Minua on koulukiusattu ja voin kertoa, se jätti todella syvät arvet, joita hoidan edelleen, 10 vuotta myöhemmin.

Perussuomalaisten rooli

Persuilla on yksi ja vain yksi rooli politiikassa. Ikävä kyllä he näyttävät olevan liian tyhmiä tajuamaan sitä roolia ja siksi tuomitsevat itsensä ikuiseksi oppositiopuolueeksi. Se rooli on olla talousoikeiston apupuolue maan palauttamisessa kehitysmaaksi.

 

Tanskan malli etenee - mitä tekee Suomi?

Tanska suojelee maataan ja sen kansalaisia esittämällä, että jatkossa rikoksia tehneet turvapaikanhakijat valvotulle saarelle odottamaan maastakarkotusta eristyksissä muusta yhteiskunnasta. Vaikka kyseessä ovat vain rikolliset, saatiin tästä jo kohua ja otsikkotason päivittelyä aikaan. 

 

Katse peiliin

Tänään on sekä kolumneista, blogeista että Ylen välityksellä tykitetty Perussuomalaisiin kohdistuvia solvauksia siitä, että itse asiassa me olemme koko Suomen ongelmien syypää. Sen leiman saa kun puhuu asioista kaunistelematta ja nostaa ne vaietutkin ongelmat esiin, näin etenkin maahanmuuttopolitiikassa.

Puhe Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa 6.12.2018

 

Kiitos minun ja järjestäjien puolesta kaikille jotka ovat saapuneet paikalle. Mukavaa että teitä on näin monta, koska pelkäsin että moni olisi jäänyt tänään kotiin.

Kokoomuksen ei kannata sulkea ovea perussuomalaisilta. Vielä.

Pari päivää sitten Elinkeinoelämän keskusliitto järjesti eduskuntavaalipaneelin, jossa vieraana oli kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Keskustelu ei tarjonnut suurempia yllätyksiä, paitsi sen yhden, josta joudun nyt ruoskimaan omaa puoluettani Kokoomusta.

GCM, Suomi ja Soinin pötypuheet

Perussuomalaiset ovat nostaneet maassamme keskusteluun YK:n maahanmuuttosopimuksen GCM:n, kun se on yritetty niin hallituksen, punavihreän opposition kuin mediankin toimesta viedä läpi kaikessa hiljaisuudessa. Jatkuvasti uusia maita on vetäytynyt sopimuksesta, huomattuaan sinne ujutetut radikaalit linjaukset kansallisen itsemääräämisoikeuden viemiseksi ja suoranaisen väestönsiirron mahdollistamiseksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä